Arkku-tv.fi

Luin tänään liikennevälineessä toisen liikennevälineen nimeä kantavaa lehteä. (Hehheh, siis Metroa.) Siinä kerrottiin, että hautajaisten katsominen netistä on jo ihan yleistä Yhdysvalloissa ja Ruotsiinkin palvelu rantautuu syksyllä.



(Toivottavasti kenenkään mahdollisen lukijan läheinen ei ole juuri kuollut. Olen pahoillani, jos näin on.)

Ymmärrän kyllä, että tässä saattaa olla taustalla ihan vilpitön ajatus siitä, että jos joku ei millään pääse paikalle hautajaisiin, hän voi osallistua netin välityksellä. Mutta silti on melko surullinen ajatus, että jos nyt sattuu olemaan juuri kiireitä, eikä millään joutaisi matkustamaan vaikkapa toiselle paikkakunnalle hautajaisiin, ne voi sitten katsoa netistä kun itselle sopii. Mitäs meni kuolemaan juuri nyt, kun oli niin paljon kaikenlaista.

Jos kuolemankaan vieraillessa omassa elinpiirissä ei voi pysähtyä jonkun muun kuin itsensä ehdoilla, niin milloin sitten voi? Ei kai milloinkaan. Ilmeisesti ihmisellä pitää olla oikeus päättää aina itse, milloin hänelle on sopivaa suoda aikaa jollekulle.

Koska eiväthän hautajaiset yleensä mikään valtava visuaalinen spektaakkeli ole, ja eikö niiden tarkoitus muutenkin ole, että vainajan läheiset voivat kokoontua yhteen muistelemaan ja suremaan edesmennyttä?

Mutta toisaalta, jos hautajaisten katselu auttaa surusta selviämistä, niin miksei? Mutta jos ei pääse paikalle hautajaisiin, niin mahtaako sitä olla kovin surullinenkaan?

Ehkä hautajaisista onkin yleensä ottaen tulossa vain ihmisen dramatisoidun elämän yksi kohtaus, jonka voi kuitata katsomalla pikauusinnan netistä ja hyödyntää sitten melodramaattisessa dialogissa muiden elämänsä elokuvan hahmojen kanssa. Vainaja on se sivuhenkilö, jonka tehtävä elokuvassa oli vaikuttaa merkittävästi päähenkilön kehitykseen. Koska hän on tähdestä kiinnostuneiden kannalta sinänsä merkityksetön, tähteä ei pidä myöskään näyttää hänen hautajaisissaan, koska se korostaisi vainajan merkitystä liikaa.

Tämä nyt oli vielä vähän raakile ajatuksena, mutta blogiin ei liene pakko kirjata vain täydellisiä ajatuskaaria.

Mietin samaisessa liikennevälineessä myös sitä, että on olemassa lempeän näköisiä vanhuksia ja pahansuovan näköisiä vanhuksia ja että miten voisin edistää kehitystäni lempeän näköisen vanhuksen suuntaan. Mietin myös sitä, etten muista tavanneeni yhtään pahansuovan näköistä ihmistä, joka olisi oikeasti ollut lempeä. Lempeän näköisiä, mutta pahansuopia olen kyllä tavannut.

Kaupassa yritin olla ostamatta kolmantena päivänä peräkkäin thairuoka-pakastekuutiota. Sitten ostin sen. Niiden ostaminen on todennäköisesti sekä ravitsemuksellisesti että eettisesti hirvittävän väärin. Mutta hyvältähän ne maistuvat. En olisi uskonut.